Reikin polku
Japanin kielen sana do, tie tai polku, kuvaa menetelmän luonnetta: kyseessä on matka, joka avartaa käsityksiä itsestä, elämästä, maailmasta ja todellisuudesta. Reikido on yksilöllinen polku, joka aukenee kullekin meistä omanlaisenaan.
Harjoitan itse reikiä päivittäin. Hoidan kehoani, mieltäni ja sieluani. Hoidan toisia antamalla reiki-hoitoja. Lähetän reikiä etänä läheisilleni ja tilauksesta myös asiakkailleni. Ohjaan reikiä asioihin ja tilanteisiin, menneeseen ja tulevaan. Reiki on niin kiinteä osa elämääni, että voin sanoa sen läpäisevän kaiken mitä olen ja mitä teen.
Reiki tunnetaan energiahoitona, mutta se on paljon enemmän. Se on ihmisen kokonaisvaltaisen sisäisen kasvun menetelmä, joka vie harjoittajaansa kohti autenttista itseä. Reiki-menetelmä sisältää hoitamisen lisäksi myös muita harjoitteita, jotka tukevat sisäistä kasvua ja matkaa kohti ehyempää minuutta. Tämä näyttäytyy lisääntyneenä tasapainona mielen, ihmissuhteiden ja elämän tasoilla.
Reikin lähde on aineettomassa ulottuvuudessa ja sitä on mahdotonta ymmärtää empiirisen maailmankuvan perusteella. Vaikka se on havaittavissa myös kehon aistimuksina, sen mittaaminen ja sitä kautta tieteellinen näyttö on toistaiseksi mahdotonta. Jonkin verran on välillistä näyttöä reikin rentouttavasta ja stressiä vähentävästä vaikutuksesta. Kvanttifysiikka tarjoaa joitakin välineitä reikin ymmärtämiseen. Jos ajattelemme kaiken olevan energiaa, joka ilmentyy joko aaltona tai äärimmäisen pienten hiukkasten värähtelynä, voimme jollain tavoin ymmärtää reikin toimintaperiaatetta.
Reiki menetelmä on saanut muotonsa buddhalaisesta ja shintolaisesta perinteestä, mikä herättää joissakin ihmisissä epäluuloa ja suoranaista pelkoa. Osa ihmistä torjuu reikin kokonaan juuri tästä syystä. Minulle reiki edustaa korkeinta mahdollista hyvää, jota ihminen voi osakseen saada. Se on universumin kirkkainta älyä, puhtainta rakkautta ja syvintä viisautta. Reiki toimii ja näyttäytyy ihmisen arjessa, mutta on minulle alkuperältään pyhää.