Marjariitta​ 
Olen lähtöisin täältä Pohjois-Karjalasta Pielisen itärannalta Enon pitäjästä Ukkolan kylästä. Kouluttauduin nuorena Joensuussa kasvatustieteilijäksi, opiskelin erityispedagogiikkaa ja psykologiaa.  Tein työtä erityisopettajana Porvoon jokilaaksossa pääasiassa yläkoulussa kaksi vuosikymmentä.  Pohjaton kiinnostus ihmiseen sai minut opiskelemaan jatkuvasti lisää. Yrittäjäksi rohkaistuin siirtymään 2006 ja tein työtä työnohjaajana, kouluttajana ja perhepsykoterapeuttina.
​
​Muutimme 2008 takaisin Joensuuhun perustamaan nuorisokotia, jota myös johdin joitakin vuosia.  Vuodet lastensuojelussa olivat antoisia, hauskoja, vaikeita ja veivät voimani.  Koin vahvaa tarvetta irrottautua niistä rooleista, joissa olin aiemmin ihmisiä kohdannut.

Aloin etsiä toisenlaista itseäni ja siinä Reikin intensiivinen opiskelu oli suureksi avuksi.  Monenlaista selittämätöntä olen sittemmin saanut kokea, ja akateeminen maailmankuvani  ja todellisuuskäsitykseni ovat laajentuneet, osin myös kyseenalaistuneet. Olevaisuus näyttäisi on käsittämättömän moniulotteinen, emmekä taida tietää siitä juurikaan, saatikka että ymmärtäisimme. Tätä nykyä en sano juuri mistään kuulemastani, etteikö se olisi mahdollista.  

Pienenä tyttönä Ukkolan kansakoulun sivukirjastossa istuin iltaisin kuvataulujen säilytyslaatikon päällä ja luin odotellessani, että äiti sulkee kirjaston.  Suunnittelin ryhtyväni aikuisena kirjailijaksi. Vielä en kirjailija ole, mutta saattaa minusta joskus tulla.

Vietän paljon aikaani keittiössä. Olen luova ruuanlaittaja ja nautin vieraiden ruokkimisesta ravitsevalla ja maukkaalla ruualla. Ensimmäinen kirjani saattaa hyvinkin olla keittokirja. 

Seppo
Olen syntynyt Juuan naapurikunnassa Nurmeksessa, mutta elänyt koko lapsuuteni ja nuoruuteni Helsingissä. Tulin opiskelemaan Joensuuhun kasvatustiedettä ja  valmistuin musiikkiin erikoistuneeksi luokanopettajaksi.  Viihdyin lasten parissa pienellä kyläkoululla Porvoon jokilaaksossa luokanopettajana ja rehtorina lähes 20 vuotta. 

Muutettuamme takasin Joensuuhun 2008 aloitin työn nuorten parissa perustamassamme nuorisokodissa. Intensiiviset työvuodet tarjosivat paljon sisältöä ja avasivat näkökulmia elämään. Lastensuojelutyö oli minulle uutta; työ vei ajan, ajatukset ja melkein voimatkin.

​Teini-ikäisenä aloitettu kitaransoitto ja musiikki kaikkinensa on täyttänyt oman vapaa-aikani. Jo nuorisokodissa aloittamani nuorten bänditoiminnan ohjaus on jatkunut näihin päiviin saakka. Vaikka opiskelin jonkin verran musiikkiterapiaa, omaehtoinen soittaminen ja laulaminen on enemmän minun juttuni. Äänimaljojen soittoa opiskelin niinikään. Niitäkin soitan omalla tavallani: etsin harmonioita ja uusia äänimaailmoja. 

Muutimme Kannaksenkylälle kesällä 2021.  En ollut aiemmin asunut  maaseudulla ja entisellä helsinkiläispojalla onkin ollut oma opettelemisensa katuvalottomassa ja pyöräteitä vailla olevassa ympäristössä elämiseen. Talonmiehen, tai isännän, rooli on minulle luonteva ja täällä on arjessa jatkuvasti mielekästä tekemistä. Minä kun teen mieluummin kuin puhun. 

Vaikka omin käsin tekeminen on palkitsevaa, urakoimalla uupuu. Sekin on tullut koettua. Tämä remontintäyteinen elämänvaihe ja talo opettaa sietämään keskeneräisyyttä. Voi jättää kesken, voi antaa itselleen armon ja aikaa. Soitella vaikka kitaraa.